Tuusulan Seittelin lokkisaarten talkoot, osa II, 8.11.2025

Kaksi viikkoa sitten talkoilimme isolla porukalla ja nyt mentiin puolta pienemmällä joukolla viimeistelemään. Pikkujutuksi ajateltu kasvillisuuden torjuntakankaiden levittely osoittautui aikasyöpyöksi hommaksi. Kasvillisuutta saarilla halutaan torjua, koska se takaa naurulokeille enemmän pesintätilaa ja paremman poikastuoton. 

Yhdistyksemme sai viime vuonna Uudenmaan elyltä rahoitusta näihin toimiin ja saaduilla varoilla hankittiin mm. 400 m2 verran biohajoavaa kangasta, jonka nyt levitimme huolellisesti tasoitetulle maalle. Samalla poistettiin maastosta samaan tehtävään useita vuosia sitten levitetty vanha kevytpeite ja puhdistettiin kasviaineksesta vanhoja kankaita, jotka paljastuivat hyväkuntoisina päälle kerääntyneen kasviaineksen alta. Vaikuttaa siltä, että siirtyminen talvikauden talkoista syystalkoisiin helpottaisi ylläpitotoimia. Vedenkorkeus oli nyt ennen koettua ylempänä, eikä saarten rantaruovikkoa voitu vielä ajaa matalaksi. Se tehtävä jää odottamaan jään tuloa.

Eilisen mukavan leppoisiin talkoisiin osallistuivat Ina, Minna-Mari, Nina, Jan-Erik, Pertti, Tapani ja Juha.

Apuksen talkoissa 25.10.2025 Tuusulassa ylläpidettiin lokkisaarten pesimäolosuhteita

Lokakuun lopun lauantaiaamun valkeni tihkusateisena, mutta pian tihuutus loppui ja 14-henkinen talkooporukkamme sai raivata pesimäpaikat Seittelin kosteikolla Tuusulassa niin sanotusti maan tasalle. Kiitos lokkien ja tiirojen monivuotisen lannoituksen on kasvusto vuosi vuodelta vankempaa ja niin muodoin raivaaminenkin isotöisempää. Maaperä puskee mm. järviruokoa, pujoa, pajuja, koiranheittä ja nokkosta sankasti. Raivaamatta jättäminen merkitsisi saarten nopeaa umpeenkasvua, jolloin yli 900 parin naurulokkiyhdyskunnalle tulisi tukalat olot. Sinisorsatkin hakeutuvat lokkiyhdyskuntaan pesimään, joten talkoilumme taitaa auttaa niitäkin.

Niin mukava kuin talkoopäivämme tälläkin kertaa oli, koetimme jälleen miettiä ratkaisua, jolla kasvillisuus saataisiin pysyvästi torjuttua. Väliaikaisratkaisuna levitämme saarille myöhemmin biohajoavaa kasvillisuuden torjuntakangasta. Parhaat kiitokset Apuksen puolesta talkooporukalle Sisko, Reijo, Liisa, Tanja, Nina, Jan-Erik, Saara, Jari, Ilpo, Sirkka, Tuomas, Matias, Pertti ja talkoovastaava Juha.

Talkoot Seittelin Lokkisaarilla lauantaina 25.10. klo 9­–13

Tervetuloa talkoisiin edesauttamaan naurulokkien pesintöjä!

Raivaamme kasvillisuutta ehkäisten saarten umpeenkasvua. Mukaan tarvitset kumisaappaat, työvaatteet ja kosteutta sietävät käsineet. Raivattu kasvimassa haravoidaan piikkiharavalla tai vastaavalla ja kannetaan kekoihin mahdollista myöhempää polttamista varten. Apus tuo paikalle muutaman piikkiharavan ja raivaussahan, mutta jos sinulla on oma harava tai raivaussaha, ota mukaan, jotta työkaluja riittää kaikille. Talikko voi myös olla kätevä. Käytössämme on kaksi soutuvenettä, joilla kuljetaan saariin. Noin klo 11 aikaan pidämme evästauon.

Kokoontuminen täällä klo 9.

Toivomme ennakkoilmoittautumista mahdollisimman monilta, jotta eväitä osataan varata sopivasti. Ilmoittautumiset joko sähköpostiin apus@apus-birdlife.fi tai tekstiviestillä / Whatsappilla 050-3505170

Säävaraus: jos sataa, siirretään talkoot toiseen ajankohtaan.

Rantamossa kunnostettiin saaria kaksissa talkoissa maaliskuun alussa

Rantamon saaret olivat päässeet vuosien varrella pusikoitumaan ja kasvamaan osittain umpeen. Isoimmat puut olivat noin 20 senttiä halkaisijaltaan olevia haapoja, joiden pituus oli jo noin 15 metriä. 

Rantamoon (kuten myös Seitteliin) tehtiin Apuksen isommissa talkoissa tänä talvena helmikuussa vesilinnuille tekopesiä ja asennettiin uusia pesintälauttoja. Isot puut ja pensaikot olisivat tarjonneet pesärosvoille kuten varikset ja harakat kyttäyspuita, joten ne päätettiin poistaa pesien läheltä ja samalla avartaa saaret sellaiseksi, että ehkä jopa naurulokkikin voisi vuosien jälkeen palata pesimään Rantamoon. 

Keski-Uudenmaan Ympäristökeskus oli kaatanut saarista aikaisemmin talvella pensaikkoa, ja nyt jatkettiin rankojen ja puiden poistolla. 

2.3. raivattiin Raijan kanssa ensin kahdestaan. Minä kaadoin moottorisahalla rankoja ja Raija veti niitä kasoihin. Todettiin kuitenkin että rankoja on niin paljon että olisi hyvä saada isompi porukka talkoisiin. 

Niinpä 6.3. kokoontui kuusi henkeä talkoisiin. Minä käytin moottorisahaa ja Keijo H. tuki pari tuntia kaatamista sähkösahalla. Sisko M., Reijo M., Seppo N. ja Raija V. kasasivat rangat kasoihin. Kuusi kasaa syntyi, kukin vastasi kooltaan keskikokoista juhannuskokkoa. Sitten vielä sovittiin että otetaan uudet talkoot, joissa yritetään polttaa kasat.

8.3. jatkettiin toisilla talkoilla. Reijolla oli mukana toho, jolla yritimme saada kasat palamaan. Puut olivat kuitenkin erittäin märkiä, ja kesti pitkään ennen kuin onnistuimme saamaan kunnon tulet yhteen kasaan (Seppo ideanikkarina!). Kun sitten pääsimme vauhtiin, poltimme lauantaina puolet kasoista, yhteensä noin 20 kuution verran risuja ja rankoja. 8.3. olivat ahkeroimassa Sisko, Reijo, Seppo, Jari H., Markku L. ja minä.

Toivotaan että linnut löytävät tulevana kesänä Rantamoon pesimään niin lautoille, pesätuubeihin kuin saariin. Lämmin kiitos jokaiselle talkoissa uurastaneelle sekä Juhalle moottorisahan lainasta.

Aimo Tiilikainen

Apus hallitus

Apuksen talkoissa Seittelissä ja Rantamossa 22.2.2025 tehtiin kaikenlaista

Talkooväkeä oli koolla ennätysmäärä (18 h + 2 tavarantoimittajaa), kun harmaana helmikuun aamuna kokoonnuimme Seittelin kosteikon pumppukopille. Yhdistyksemme oli saanut rahoitusta mm. tiirojen pesimälauttoja ja sorsien tekopesiä varten ja niiden parissa ahersimme pitkälle iltapäivään. Janne ja Jani (Uphabitats.fi) toivat lautat ja niihin askarreltiin ankkurit ja noususillat poikasille. Osa väestä raivasi perinteiseen tapaan ruovikkoa lokkien pesimäsaarilla ja osa keräsi ruokoa vesilintujen tekopesiin. Aimon vetämä ryhmä rakensi 8 tekopesää Rantamoon ja Markun ryhmä 7 Seitteliin. Pesät täytetään heinällä tai muulla ruoholla ennen jäidenlähtöä. Jouko (Vuorenteko, Jokela) toi paikalle pajassaan rakentaman työnnettävän ruokoleikkurin, jota päästiin kokeilemaan rantavyöhykkeen ruovikossa. Hyvin toimi, mutta lumettomissa oloissa toimisi vielä paremmin. Kiitos Joukolle tästä Apukselle lahjoitetusta työkalusta! Lounaspöydän oli kattanut Seppo – siinä oli taas monenlaista ja paljon. Lämmin kiitos Lassilan tilalle, josta saimme pöydän lainaksi ja maisteltavaksi Lassilan erinomaista luomuruisleipää. Vinkkinä kaikille lähiruuan ja luomuruuan ystäville: Lassilan tilapuoti on avoinna ke–pe klo 10–18 & la 12–15. https://lassilantila.fi

Kiitos talkooväelle: Nina, Jan-Erik, Aimo, Markku, Minna-Mari, Seppo, Tapani, Eija, Manu, Liisa, Jari, Hanna-Mari, Jouko, Eero, Reijo, Sisko, Keijo ja Juha ja Uphabitats Janne ja Jani!

Kuvat: Nina Wall, Eero Lemmelä, Juha Honkala

Talkoot Seittelin lokkisaarilla

Parannamme naurulokkien ja kalatiirojen pesimäoloja Tuusulan Seittelin Lokkisaarilla lauantaina 12.10.2024 klo 9 – 14 raivaustalkoin, aiempien vuosien tapaan.

Keräämme käsin ja haravoiden raivaussahalla leikattua ruokoa ja rikkakasvia kekoihin. Varusteiksi työvaatteet ja kumisaappaat. Jos sinulla on piikkiharava, ota mukaan. Apuksella on sekalainen valikoima haravia, mutta oma saattaa olla Apuksen haravaa parempi!

Siirrymme Seittelin pumppukopilta saarille soutuveneillä. 

Apus tarjoaa talkooväelle eväät. Oma retkituoli saattaa olla mukava varuste tauon aikana.

Jos tiedät tulevasi, ilmoittaudu tekstiviestillä Juhalle 050-3505170 tai sähköpostilla apus@apus-birdlife.fi, niin osaamme varautua riittävin eväin.

Tavataan Seittelin pumppukopilla klo 9! Paikalle voi tulla ilmoittautumattakin.

Saapuminen: Google Maps: Paijalantie 357, 04300 Tuusula

Aja tilustien päähän P-paikalle.