Kukkulan Kuningas -kisassa kolme joukkuetta

Kukkulan kuningas 2023-kisan voitto meni tänä vuonna Järvenpäähän. Tuloksia ilmoitti vain kolme joukkuetta. Toivottavasti ensi vuonna kisaan saadaan aiempien vuosien tapaan kukkuloita myös Keravalta, Nurmijärveltä ja Tuusulasta. 

Järvenpään vanhan kaatopaikan täyttömäellä Kukkulan Kuninkuudesta taisteli urhoollisesti joukkue nimeltä Rotan rykäisy: Mika Ylinen (päärotta), Keijo Heinunen, Jukka Husa, Ari Kuisma, Olavi Kurttio ja Jarkko Malin. Mika Ylisen ottamassa kuvassa voittoisa joukkue havannoi kukkalallaan. Havaittuja lajeja joukkueella oli yhteensä 44, joista kisalajeja oli 12 (siipien kärkiväli ylittää 100 cm). Rottien rykäisy oli sen verran tehokas, että Kukkulan kuninkuus 2023 meni Järvenpäähän. Onneksi olkoon!

Rottien rykäisyn kisalajit: 

1. harmaalokki

2. korppi

3. harmaahaikara

4. kalalokki

5. ruskosuohaukka 3 muuttavaa

6. kalasääski

7. hiirihaukka

8. merikotka 1ad p vanha lintu

9. hanhilaji

10. kurki

11. laulujoutsen

12. sinisuohaukka

Hopeasija meni Mäntsälään, joukkueelle Sileäkallion sliipparit. Mäntsälän Sileäkalliolla havainnoivat Markku Luukkonen, Jukka Laiho ja Petri Sola. Kisalajeja sliipparit havaitsivat 10:

1. laulujoutsen

2. merikotka

3. kanahaukka

4. hiirihaukka

5. mehiläishaukka

6. piekana

7. sinisuohaukka

8. kalalokki

9. harmaalokki

10. korppi

Hyvinkäällä Ridasjärven Latostenmaanmäessä joukkue Kari Degerstedt, Jari Siven ja Eero Vilpas otti tämän vuoden kisassa pronssia. Havaittuja kisalajeja oli 7. Kiitos kaikille osallistujille ja kisaa sivusta seuranneille!

1. laulujoutsen

2. metsähanhi

3. mehiläishaukka

4. merikotka

5. kurki

6. harmaalokki

7. korppi